Heippa! Vaikka suurin osa lukijoista varmaan minut tunteekin, olen Ella. Olen 16 vuotias tyttö, ja asun Joensuussa. Omistan siis oman ponin, nimeltään Eksu. Minulla on myös koira Viljo, sekä perheellämme on kaksi pientä kissaa, Niilo ja Olli.


Olen harrastanut ratsastusta reilun kymmenen vuotta, ja olen elämäni aikana ratsastellut monenlaisella, monenkokoisella ja monennäköisellä hevosella ja ponilla. Ensimmäiset "merkittävät" hevosteluvuoteni koin hoitoponieni Bellen, Kawan, Kukkiksen, Roopen ja Lanen kanssa. Ponithan tietysti vaihtuivat, kaikki noista edellämainituista eivät ole olleet mukana kokoaikaa. Nämä yhdet elämäni ihanimmasta vuosista oli vuosina 2004-2011, ja ne koin pääasiassa ystävieni Jasun, Iiran, Veeran ja Nennan kanssa. Ajat on kumminkin nyt muuttunut, enkä sano, että huonommiksi, mutta muuttuneet ovat kuitenkin. Miulla on Eksu, maailman ihanin poni, joka tuli miulle siis 14.7.2011, Nennalla on oma heppa Zippo ja Jasulla on Penny, Iiralla on oikeastaan koko ajan ollut poni, ja Veera on oikeastaan ihan samassa asemassa miun elämässä kun aina ennenkin.
Meidän tiet on vähän "erkaantuneet" mutta silti nään kavereita aina
kun vain haluan :)
Eksun kanssa taas miun on nyt tarkotus edetäkaikinpuolin siihen asti kun vain ponilla riittää taidot
sekä myöskin miulla itselläni tietty!
Viljo tuli meidän perheeseen syksyllä 2004. Viljo on nyt 7 vuotias.
Viljokoiran kanssa harrastan näyttelyissä käyntiä, ja meillä
on sieltä ihan menestykkäitäkin suorituksia kerättynä!
Kissat taas ovat meillä vaan kotikavereina ja leikkiseurana :) Meidän ihanat pojat saapui meille viimevuonna muistaakseni syyskuussa. Kisut on siis reilun puolivuotisia.
 |
Alhaalla Niilo, ylhäällä Olli. |
 |
Toissakesäinen kuva, jossa siis minä, Jasu, Belle ja Lane :) |
Kysykää vaan reippaasti, jos jotain muuta haluatte tietää! :)