• Eke
• eestinhevonen
• 6v (syntynyt 8.4.2007)
• mustanruunikko
• säkä n. 143cm
• ruuna
• e. tarapita
• i. eduard
• eksu tuli virosta suomeen vuoden 2011 toukokuun lopussa. pari kuukautta se oli pienellä ratsastuskoululla vaasassa, tuntikäytössä 1-2 kertaa viikossa. löysin ponin hevostallinetin ilmoituksista kesäkuussa. kun kysyin eksusta, omistaja sanoi siitä tulleen todella paljon tarjouksia, joten "menetin toivoni" siis eksuponin kattomisesta, ainakin hetkeksi. kesäkuun loppupuolella, sain hevosen nimeltään kerttu. se oli rodultaan trakehner, ja se oli vajaan 6 vuotias ihana pieni tamma. kertulla oli kuitenkin jaloissa vikaa, joten se jouduttiin palauttamaan.
heinäkuussa sain sähköpostin eksun omistajalta. sähköpostissa kerrottiin ostajaehdokkaan tehneen oharit ostosta, joten eksu oli siis edelleenkin myynnissä. silloin me lähdettiin, 13.7 ajamaan seitsämän tunnin matkaa kohti vaasaa, katsomaan sitä ihanaa ponia. traileri perässä tietenkin, pitihän sen mukaan lähteä! vaasassa kokeilin ponia, ja ihastuin siihen heti, vaikka se olikin todella raaka ja oikeastaan tyhmä. en oikein löytänyt sen kanssa "yhteistä säveltä" mutta mukaanhan se lähti, enkä ole katunut.
siispä 14.7.2011, kantelesärkän tallin pihaan saapui minun iki-ihana ponini eksu, joka on nyt ollut minulla siiskin reilun puolivuotta. ollaan kehitytty yhdessä valtavasti, ja kisojakin ollaan päästy käymään. meidän matka jatkuu tästä vielä kauas ja kauan, ja kokoajan molemmat oppii uutta ja hauskaa!
• luonteeltaan eksu on todella kiltti ja sympaattinen. vähän typerähän se on,
mutta kivallatavalla typerä! se on kuitenkin kiltti
käsitellä ja varsinkin kuljettaa. ratsastuspuoli on kehittynyt valtavasti kuluneen reilun puolen vuoden aikana, ja hyppäämäänkin ollaan päästy jo ihan urakalla. eksun taso on tällähetkellä varmaankin heB ja 80-90 cm.
© Jenni |
http://www.youtube.com/user/elberttti?feature=mhee « eksu youtubessa.
http://www.petsie.fi/pet.php?petid=190148 « eksu petsiessä.